Täällä on nyt parhaillaan teoriassa sadekausi. Itse pystyn kuitenkin edelleen laskemaan kahden käden sormilla kuinka monta sadetta olen nähnyt yli neljän kuukauden aikana. En ole myökään kertaakaan sattunut ajamaan tai joutunut ajamaan skootteria kun on satanut. Enkä ole ollut muutenkaan ulkosalla sateessa kuin kerran muistaakseni. Tämä tapahtui ystäväni Kannyn synttäreillä tiistaina, kun meillä oli rannalla juhlat ja yhtäkkiä alkoi sataa kaatamalla. Ongelma se ei ollut, aurinkovarjot laitettiin pystyyn ja grillin päälle ja istuimme niiden alla, se oli oikeastaan aika kivaa ja virkistävää.
Aloin kirjoittaa itselle ylös muistoksi sellaisia hetkiä, jotka ovat tuntuneet paremmilta kuin toiset. Sellaisia hetkiä joita en ikinä tahdo unohtaa. Se osottautui todella vaikeaksi, sillä sellaisia hetkiä on uskomattoman paljon. Juu vähän juustoista. Täällä on tullut tehtyä ja koettua uusia asioita enemmän kuin moni kokee viidessä vuodessa. Kuulemma paluun kannalta yksi vaikeimmista asioista onkin se, että kun itsestä tuntuu että on tapahtunut niin paljon, on ehkä itse vähän muuttunut matkalla ja kokemuksia karttunut, mutta Suomessa kaikki on täsmälleen samalla tavalla kuin lähtiessä. Kuulemma tämä on vaikeinta paluussa. Saa nähdä tuntuuko itsestäkin siltä. Kirjoitan mahdollisesti erillisen postauksen näistä hetkistä. Sellaisista, jotka voi kirjoittaa maailman luettavaksi pahamaineeseen internettiin.
Maanantaina ja tiistaina teemme koululla viimeiset todella haastavat kokeet. Viidestä kokeesta kaksi sai ottaa jo etukäteen kotiin kirjoitettavaksi, joten ne on jo tehty. Kolme siis jäljellä. Muutoin ensi viikolla yritämme viettää mahdollisimman paljon aikaa ystäviemme kanssa ja vielä kerran tehdä asioita joista on tullut rakkaita. Kuten käydä lempiravintoloissa ja kahviloissa, käydä lempiyökerhossa tanssimassa, nauttia auringosta ja rannoista sekä ajella skootterilla mahdollisesti ilman määränpäätä. Ennen kaikkea kuitenkin nähdä ystäviä, joita tulee järjetön ikävä.
Millaistakohan on, kun liikenne ei olekaan enää niin hektistä? Tai kun saa juoda vettä kraanasta? Kun kaverit ei näytäkään enää viidakosta ilmestyneiltä? Kun ei asukaan enää yhdeksän ihmisen kanssa samassa talossa? Kun ei hengaile aamuisin, päivisin, iltaisin ja joskus öisin rannalla? Kun flip flopit vaihtuu oikeisiin kenkiin? Kun alkaa käyttää normaaleja vaatteita lumppujen sijasta? Kun pitää alkaa miettiä tulevaisuutta seuraavan kahden tunnin sijaan? Kun ei pelkää elämänsä puolesta vähintään pari kertaa viikossa ihan tosissaan syystä tai toisesta, yleensä liikenteeseen liittyen? Kun ei ole niin hemmetin kuuma koko ajan? Varmaan ihan jees.
No comments:
Post a Comment