Last post

Istun Rooman lentokentällä 25 tunnin matkustuksen jälkeen. Vajaa viisi jäljellä. Minulla on jalassa varvassandaalit ja saan paljon ihmetteleviä katseita. Viimeiset päivät on pitänyt sisällään vuoden verran tunteita. Hiljaiseksi vetää, kun kokemukset jää taakse ja alkaa vaikuttaa hämärältä unelta. Suomeen paluu tuo mukanaan sen suomalaisen arjen, joka ei ole käynyt montaa kertaa mielessä Indonesiassa asuessa. Ollaan lentojen aikana tajuttu, kuinka onnellisia ollaankaan oltu meidän vaihdon aikana. Silti on tietenkin aina kivaa palata kotiin.

Kun laittaa vaakaan toiselle puolelle kaiken ilon, kokemuksen ja opin, mutta toiselle puolelle sen surun ja epätoivon kun aikakausi loppuu, alkaa miettiä kannattaako tällaista tehdä. Näitä hetkiä ei saa enää ikinä takaisin, ja toisaalta myös tietää ettei 90 % tule näkemään tärkeiksi muodostuneita ihmisiä. Tiedän oman vastaukseni, mutta ajatuksia se herättää. Miksi aiheuttaa itselleen tällaista tunnetta kuin joku puristaisi kurkusta ja rinnasta. Ja kuin leikkaisi sipulia.  

Muutama kuukausi sitten ajattelin, että vaikka rakastan Balia, en varmaan tule takaisin moneen moneen vuoteen. Nyt tuntuu toiselta. Omituista kuinka se Aasia vetää minua puoleensa magneetin lailla aina uudestaan ja uudestaan, vaikka joka kerta sieltä lähtiessä päätän, ettei se näe minua pitkään aikaan.

Voisin heittää juustoisia lauseita siitä mitä olen oppinut, monet tutut sanonnat pitävät nyt paikkansa vahvempana mielessäni. En sitä kuitenkaan tee, koska ne eivät merkitse muille mitään. Suurimpina oppeina otan kuitenkin vaihdosta mukaan ainakin sen, että pitäisi muistaa ottaa elämä vähän vähemmän tosissaan ja yrittää oikeasti tehdä joka päivä niitä asioita mitkä tekee onnelliseksi. Elämä on niin hirveän lyhyt. Toisena olen ymmärtänyt kuinka onnekas olen kun olen syntynyt Suomeen ja kuinka paha paikka maailma on. Onneksi siellä on niin paljon hyviä ihmisiä ja ihminen ei synny pahana.

Sen tiedän, että jos saan jollekkin suositella, suosittelen Balia vaihtokohteena miljoonasti. Minulla on ollut elämäni kokemusrikkain syksy enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Kotiinpaluu ei tule olemaan ruusuilla tanssimista but it’s worth it.

Tähän jää minun blogin kirjoittaminen. Ei aivan minun juttu tämä tällainen. Toivon, että joku sai siitä jotain iloa ja ymmärrystä pienen ihmisen elämästä toisella puolella maailmaa jumalten saarella.